19.11.2014

Vantaan käräjäoikeuden tuomio 7.7.2011

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A, B, C ja D olivat menetelleet seuraavasti:

1. A oli 23.3.2011 kuljettanut henkilöautoa käytettyään huumausaineita niin, että hänen veressään on ajon jälkeen ollut amfetamiinia, klonatsepaamia, diatsepaamia sekä niiden aineenvaihduntatuotteita.

2. A oli 23.3.2011 järjestyslain 9 §:n vastaisesti pitänyt yleisellä paikalla olevassa kulkuneuvossaan hallussaan vaarallista esinettä eli nyrkkirautaa.

3. A oli 23.3.2011 pitänyt hallussaan ampuma-aselain vastaisesti pistoolia ja seitsemää patruunaa.

4. B oli 29.3.2011 illalla suostutellut F:n lähtemään autonsa kyytiin ja kuljettanut tämän Vantaalla sijaitsevan X -järjestön kerhotilalle. A oli ollut heitä vastassa kerhotiloissa ja B ja A olivat sen jälkeen uhkaavasti käyttäytyen ja F:ään seksuaalista väkivaltaa kohdistaen pitäneet F:ää kerhotiloissa noin 8 - 9 tunnin ajan. B ja A olivat tällä menettelyllään F:n tahdon vastaisesti oikeudettomasti riistäneet F:n liikkumisvapauden.

5. C oli 4 kohdassa mainitun vapaudenriiston aikana saanut F:ltä tekstiviestejä, joissa F oli pyytänyt C:n auttamaan hänet pois kerhotiloista. C oli kuitenkin välittänyt viestit A:lle, joka oli sen jälkeen ottanut F:ltä puhelimen pois. C oli menettelyllään edistänyt 4 kohdassa kerrottua tekoa.

6. A ja B olivat 30.3.2011 yhdessä sanotuissa kerhotiloissa käyttäytymällä F:ää kohtaan uhkaavasti, tätä "vasikaksi" haukkumalla, vaatteita repimällä ja niskasta kiinni pitämällä ja saattamalla tämän pelkotilaan, jossa hän oli ollut kykenemätön puolustamaan itseään, pakottaneet F:n lukuisia kertoja oraali-, emätin- ja anaaliyhdyntään. Raiskaus oli ollut pitkäkestoinen, sen oli tehnyt kaksi henkilöä yhdessä ja siinä oli aiheutettu erityisen tuntuvaa henkistä kärsimystä. Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

7. C oli 30.3.2011 illalla tietoisena 4 ja 6 kohdan tapahtumista järjestänyt F:n erään taksin kyytiin siten, että B ja D olivat hakeneet tämän taksin kyydistä ja kuljettaneet F:n uudelleen Vantaalle mainittuihin kerhotiloihin. A oli ollut B:tä, D:tä ja F:ää vastassa kerhotiloissa, joissa F oli riisuttu vaatteista, hänen liikkumistaan oli vahdittu ja häneen oli kohdistettu A:n toimesta seksuaalista väkivaltaa. F oli myös lukittu erilliseen pukuhuoneeseen ja hänet oli pakotettu nielemään paperipala, joka oli sisältänyt huumausainetta tai huumausaineiksi luettavia lääkeaineita. F oli saanut poistua kerhotiloista vasta seuraavana aamuna, joten vapaudenriisto oli kestänyt 5 - 6 tuntia. C, B, A ja D olivat menettelyllään yhdessä oikeudettomasti riistäneet F:ltä tämän liikkumisvapauden ja eristäneet tämän ympäristöstä.

8. A oli edellä mainitun vapaudenriiston aikana pakottanut F:n useita kertoja emätinyhdyntään käyttämällä hyväksi 4 ja 6 kohdista kuvatusta toiminnasta F:lle aiheutettua pelkotilaa sekä käyttäytymällä F:ää kohtaan uhkaavasti, haukkumalla "vasikaksi", riisumalla tämän pakolla, tarttumalla hiuksista, lyömällä avokämmenellä kahdesti kasvoihin sekä kerran nyrkillä leukaan ja puristamalla tätä leuasta. Tämän lisäksi A oli pakottanut F:n tyydyttämään häntä käsin. A oli menettelyllään väkivaltaa käyttämällä sekä saattamalla F pelkotilaan, jossa hän oli ollut kykenemätön puolustamaan itseään sekä tätä puolustuskyvyttömyyttä hyväksikäyttämällä pakottanut F:n useita kertoja sukupuoliyhteyteen ja ryhtymään seksuaaliseen tekoon.

9. C oli 30.3.2011 tietoisena 4 ja 6 kohdan tapahtumista järjestänyt F:n erään taksin kyytiin siten, että B ja D olivat voineet taksin kyydistä viedä F:n uudelleen edellä mainittuihin kerhotiloihin, joissa C oli tiennyt F:n tulevan uudestaan raiskatuksi. C oli menettelyllään tahallaan edistänyt A:n 8 kohdan rikoksen tekemistä.

10. B ja D olivat edellä todetuin tavoin kuljettaneet F:n uudelleen sanottuihin kerhotiloihin ja seuranneet vierestä kun A oli pakottanut F:n kanssaan sukupuoliyhteyteen ja nielemään edellä mainitun huumausainetta tai huumausaineiksi luokiteltavia lääkeaineita sisältävän paperin. Näillä toimillaan B ja D olivat edistäneet A:n 8 kohdassa kerrotun rikoksen tekemistä.

Käräjäoikeus luki A:n syyksi rattijuopumuksen, vaarallisen esineen hallussapidon ja ampuma-aserikoksen, kaksi vapaudenriistoa, törkeän raiskauksen ja raiskauksen ja tuomitsi hänet näistä sekä täytäntöönpantavaksi määrätystä jäännösrangaistuksesta yhteiseen 5 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus totesi, että ankarimmin arvioitava A:n syyksi luetuista rikoksista oli törkeä raiskaus, josta käräjäoikeus harkitsi oikeudenmukaiseksi seuraamukseksi 4 vuoden vankeusrangaistuksen. Täytäntöönpantavaksi määrätty 3 vuoden jäännösrangaistus korotti kokonaisrangaistusta yhdellä vuodella ja muut A:n syyksiluetut rikokset korottivat rangaistusta 10 kuukaudella.

Käräjäoikeus luki B:n syyksi kaksi vapaudenriistoa, törkeän raiskauksen ja avunannon raiskaukseen ja tuomitsi hänet näistä sekä täytäntöönpantavaksi määrätystä jäännösrangaistuksesta 5 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus totesi, että ankarimmin arvioitava B:n syyksiluetuista rikoksista oli törkeä raiskaus, josta käräjäoikeus harkitsi oikeudenmukaiseksi seuraamukseksi 4 vuoden vankeusrangaistuksen. Täytäntöönpantavaksi määrätty 3 vuoden ja 6 kuukauden jäännösrangaistus korotti kokonaisrangaistusta yhdellä vuodella 2 kuukaudella ja muut B:n syyksi luetut rikokset korottivat rangaistusta 8 kuukaudella.

Käräjäoikeus luki C:n syyksi avunannon vapaudenriistoon, vapaudenriiston sekä avunannon raiskaukseen ja tuomitsi hänet 1 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Käräjäoikeus luki D:n syyksi vapaudenriiston ja avunannon raiskaukseen ja tuomitsi hänet 1 vuoden 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohessa 60 tunniksi yhdyskuntapalveluun.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Tero Kujala ja Antti Vuorenmaa sekä lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 14.9.2012

A, B, C ja D valittivat sekä syyttäjä ja F tekivät vastavalituksen.

Hovioikeus ei syyksilukemisen osalta muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Rangaistusseuraamusten osalta hovioikeus lausui seuraavan.

A:n osalta oli käräjäoikeuden toteamin tavoin rangaistuksen määräämisen lähtökohdaksi otettava törkeä raiskaus, josta oli rikoslain 20 luvun 2 §:n mukaan tuomittava vankeutta vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta. Yhteistä rangaistusta mitattaessa oli lisäksi otettava huomioon, että A:n syyksi luetut kaksi vapaudenriistoa, törkeä raiskaus ja raiskaus olivat yhteydessä toisiinsa ja osa suunnitelmallista rikoskokonaisuutta. Törkeä raiskaus oli kestoltaan ollut suhteellisen pitkä ja koostunut useista sukupuoliyhteyksistä. Toisaalta käytetty väkivalta tai uhka oli ollut suhteellisen vähäistä eikä teoista ollut aiheutunut kuin korkeintaan vähäisiä fyysisiä vammoja ja lyhytaikaista kipua. Sen sijaan kärsimyksen määrä oli ollut käräjäoikeuden toteamin tavoin erityisen tuntuva. Kun raiskauksen arvioimiseen törkeäksi oli johtanut se, että teossa oli ollut useita tekijöitä ja se, että sillä oli aiheutettu tuntuvaa kärsimystä, ei näille seikoille ollut perustetta antaa merkitystä enää rangaistuksen mittaamisessa. Kysymys oli ollut suunnitelmallisesta F:n rankaisemisesta, ja teossa oli käytetty hyväksi A:n väkivaltaista mainetta, jota A oli itse korostanut esittelemällä F:lle henkilötietojaan. Törkeässä raiskauksessa tekotapojen ja teko-olosuhteiden kirjo oli suuri, minkä vuoksi teoista tilastollisesti tuomittavilla keskimääräisillä 3 - 5 vuoden rangaistuksilla ei ollut suurta merkitystä mitattaessa rangaistusta yksittäisestä teosta, vaan suurempi painoarvo harkinnassa oli teon kulloisillakin olosuhteilla ja piirteillä. Hovioikeus hyväksyi A:n osalta käräjäoikeuden perustelut ja arvioinnin jäännösrangaistuksen täytäntöönpanon osalta. Kaikkia rangaistuksen määräämiseen vaikuttavia seikkoja punnittuaan hovioikeus hyväksyi myös käräjäoikeuden A:lle määräämän rangaistuksen oikeudenmukaiseksi seuraamukseksi hänen syykseen luetuista rikoksista.

B:n osalta hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden toteamin tavoin rangaistuksen määräämisen lähtökohdaksi oli otettava törkeä raiskaus. B:n osuus teoissa oli ollut suuri ja hänen menettelynsä, syyllisyytensä ja hänen tekojensa olosuhteet olivat olleet lähes samankaltaiset kuin A:lla. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun jäännösrangaistuksen täytäntöönpanosta ja rangaistuksen mittaamisesta.

C:n osalta hovioikeus lausui, että hänen syykseen luettu avunanto raiskaukseen oli otettava lähtökohdaksi rangaistusta määrättäessä ja muutoin oli huomiota kiinnitettävä rikosten lukumäärään, keskinäiseen yhteyteen ja vakavuuteen. Näyttö osoitti, että teon motiivi, F:n rankaiseminen "vasikoinnista", oli johtunut C:stä ja C oli siten rikoksessa keskeinen henkilö, vaikka hänen roolinsa tekojen täytäntöönpanotoimissa oli ollut vähäisempi kuin A:n ja B:n. Hän oli myös pettänyt F:n heidän väliseen suhteeseen perustuneen luottamuksen kääntämällä tämän avunpyynnöt edelleen A:lle ja johdattelemalla F:n toistamiseen samoihin olosuhteisiin ja rikoksen uhriksi. C:n syyllisyys ja hänen tekojensa moitittavuus oli siten erityisen suurta. Hovioikeus kuitenkin katsoi käräjäoikeuden C:lle tuomitseman vankeusrangaistuksen oikeudenmukaiseksi seuraamukseksi hänen syykseen luetuista teoista.

D:n osalta hovioikeus katsoi, että yhteistä rangaistusta mitattaessa lähtökohdaksi oli otettava avunannosta raiskaukseen tuomittava rangaistus ja rangaistus oli muuten mitattava niin, että se oli oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen. Enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voitiin määrätä ehdollisena, jollei rikosten vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellyttänyt ehdottoman vankeuden tuomitsemista.

D:n syyksi luetut rikokset olivat vakavia ja niillä oli keskinäinen yhteys. D:n osuutta 7 kohdassa kerrotuin tavoin F:n saamiseen ulos taksista ja B:n ohjaaman auton kyytiin voitiin pitää merkittävänä sekä vapaudenriiston että raiskauksen toteuttamisen kannalta. Toisaalta D:n motiivi tekoihin oli jäänyt epäselväksi eikä hänelle ole osoitettu olleen yhteyksiä X -nimiseen kerhoon. D oli kuitenkin ollut tietoinen siitä, että kysymys oli F:n rankaisemisesta ja hän oli osallistunut suunnitelmallisen rikoksen täytäntöönpanoon.

Tekojen vakavuus, keskinäinen yhteys ja suunnitelmallisuus puhuivat ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitsemisen puolesta. Toisaalta rangaistuksen ehdollisuuden puolesta puhui se, että D:tä ei ollut hiljattain tuomittu rikoksista sekä se, ettei hän ollut aiemmin syyllistynyt kysymyksessä olevan kaltaisiin rikoksiin. D:n syyllisyys oli myös selvästi C:n syyllisyyttä vähäisempää. Kuitenkin ehdollinen vankeus yksinään olisi tekojen vakavuuteen nähden riittämätön seuraamus. Hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden määräämää rangaistusta voitiin pitää oikeudenmukaisena seuraamuksena hänen syykseen luetuista rikoksista.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Esko Lähdevuori, Jouko Rantanen ja Kirsti Uusitalo.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. F:n valituksen johdosta asiassa on kysymys siitä, onko A:n, B:n, C:n ja D:n yhteisiä vankeusrangaistuksia korotettava.

Rangaistuksen määräämistä koskevat säännökset

2. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistuksen mittaamista koskevan rikoslain 6 luvun 4 §:n yleisperiaatteen mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Rikoslain 6 luvun 5 ja 6 §:ssä on lisäksi säädetty rangaistuksen koventamis- ja lieventämisperusteista, mutta niihin ei tässä asiassa ole vedottu.

3. Rikoslain 7 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan yhteisen vankeusrangaistuksen mittaamisessa noudatetaan soveltuvin osin 6 luvun säännöksiä. Pykälän 2 momentin mukaan yhteistä rangaistusta mitattaessa lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.

4. Rikoslain 7 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan yhteistä rangaistusta määrättäessä eri rikoksista seuraavan ankarimman enimmäisrangaistuksen saa ylittää, mutta rangaistus ei saa olla rikosten enimmäisrangaistusten yhteisaikaa pitempi. Ankarinta enimmäisrangaistusta ei myöskään saa ylittää enempää kuin kolmella vuodella, jos ankarin enimmäisrangaistus on vankeutta määräajaksi vähintään neljä vuotta.

Yhteisen rangaistuksen mittaamisesta

5. F ei ole asianomistajana kaikkien A:n syyksi luettujen rikosten osalta. F:ään kohdistuneista rikoksista tuomittu rangaistus sisältyy kuitenkin A:lle tuomittuun yhteiseen vankeusrangaistukseen. Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2001:108 todennut, yhteistä rangaistusta on arvioitava kaikkien samalla kertaa syyksi luettujen rikosten kannalta, vaikka muutoksenhaku koskisi vain joitakin niistä rikoksista, joista yhteinen rangaistus määrätään.

6. Rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan yhteistä rangaistusta määrättäessä lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus. Tätä rangaistusta on arvioitava rikoslain 6 luvun rangaistuksen mittaamista koskevien säännösten perusteella. Huomioon on otettava lisäksi rangaistuskäytännön yhtenäisyys.

7. Hovioikeus on katsonut, ettei niille seikoille, joiden perusteella raiskausta on pidetty törkeänä, voida enää antaa merkitystä rangaistusta mitattaessa. Korkein oikeus toteaa, että rangaistus mitataan sitä koskevien säännösten perusteella sen rikoksen rangaistusasteikon puitteissa, jonka tunnusmerkistön teon on katsottu täyttävän. Rangaistus arvioidaan teossa ilmenevien mittaamiseen vaikuttavien seikkojen perusteella riippumatta siitä, ovatko samat seikat jo vaikuttaneet siihen, että rikos on täyttänyt kysymyksessä olevan tunnusmerkistön. Näin ollen samat seikat, jotka ovat johtaneet siihen, että raiskaus on katsottu törkeäksi, voivat vaikuttaa myös rangaistusta mitattaessa.

8. Yhteistä rangaistusta mitattaessa rangaistuksen on oltava oikeudenmukaisessa suhteessa rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen. Rikosten vakavuus ja lukumäärä koventavat rangaistusta. Niiden keskinäinen yhteys voi vaikuttaa joissakin tilanteissa yhteistä rangaistusta lieventävästi ja joskus taas sitä korottavasti. Rikoslain 7 luvun säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on todettu, että rikoksentekijän kokonaissyyllisyyttä vähentävänä seikkana voidaan pitää esimerkiksi sitä, että tekijä on tehnyt vain yhden rikollisen teon, joka kuitenkin täyttää useamman rikoksen tunnusmerkistön. Toisaalta keskinäinen yhteys voi olla koventamisperuste esimerkiksi silloin, jos rikollinen toiminta osoittaa suunnitelmallisuutta (HF 40/1990 vp s. 32).

9. Vaikka yhteistä rangaistusta arvioidaan rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaisesti lähtemällä ankarimmin rangaistavan rikoksen rangaistuksesta ja lisäämällä siihen oikeudenmukaiseksi arvioitu osa muiden rikosten rangaistuksesta, tarkoituksena on viime kädessä kuitenkin pyrkiä kokonaisrangaistukseen, joka on oikeudenmukaisessa suhteessa tuomittavana olevien rikosten kokonaisuuteen (HF 40/1990 vp s. 31). Tämä on erityisen perusteltua silloin kun rikokset liittyvät kiinteästi toisiinsa.

Rangaistuksen mittaamisen arviointi

A

10. A:n osalta ankarimmin rangaistava rikos on hänen syykseen kohdassa 6 luettu törkeä raiskaus. Siinä A ja B ovat yhdessä riistettyään syytekohdassa 4 todetuin tavoin F:n vapauden väkivaltaa käyttämällä ja uhkauksin saattaneet F:n pelkotilaan, jossa hän on ollut kykenemätön puolustamaan itseään. Tätä pelkotilaa hyväksikäyttäen he ovat pakottaneet F:n useita kertoja oraali-, emätin- ja anaaliyhdyntään kanssaan. Kahdesti he ovat samanaikaisesti olleet yhdynnässä F:n kanssa.

11. Teossa käytetystä väkivallasta on aiheutunut F:lle vain vähäisiä ruumiillisia vammoja. Tekoa varten F:n vapaus on kuitenkin riistetty useiksi tunneiksi ja hänet saatettu pelkotilaan, joka on osaltaan mahdollistanut teon ja saanut F:n luopumaan enemmästä vastarinnasta. F on pakotettu kummankin tekijän kanssa useisiin eri tavoin toteutettuihin sukupuoliyhteyksiin. Sanottujen nöyryyttävien teko-olosuhteiden ja pitkän keston vuoksi teko on aiheuttanut F:lle suurta henkistä kärsimystä, vaikka vammat ovatkin jääneet suhteellisen vähäisiksi. Esitetyn lääkärinlausunnon mukaan teosta on hänelle aiheutunut myös posttraumaattinen stressireaktio. Teko on siten ollut F:lle varsin vahingollinen.

12. Teon vaikuttimena on ollut pyrkimys rangaista F:ää siitä, että hän oli "vasikoinut" eli ilmoittanut viranomaisille C:n menettelystä. Rankaiseminen on toteutettu A:n ja B:n toimesta suunnitellusti houkuttelemalla F kysymyksessä olevaan kerhotilaan ja riistämällä hänen vapautensa. Teon vaikuttimet ja sen nöyryyttävä tekotapa osoittavat myös tekijöissään erityisen suurta syyllisyyttä.

13. Rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin (563/1998) mukaan törkeästä raiskauksesta on tuomittava vankeutta vähintään kaksi vuotta ja enintään kymmenen vuotta. Nykyisin voimassa olevan säännöksen (509/2014) rangaistusasteikko on sama. Hovioikeus on katsonut, että A:n rangaistuksen tästä teosta tulisi olla 4 vuotta vankeutta. Korkein oikeus katsoo, että teon vahingollisuuteen, sen vaikuttimiin ja teosta ilmenevään A:n syyllisyyteen nähden A:lle tästä teosta arvioidun rangaistuksen tulisi olla korkeampi. Korkein oikeus pitää oikeudenmukaisena rangaistuksena tältä osin 5 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistusta.

14. Yhteistä rangaistusta määrättäessä törkeästä raiskauksesta tuomittavan enimmäisrangaistuksen saa rikoslain 7 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan ylittää enintään kolmella vuodella. A:lle tuomittava yhteinen vankeusrangaistus voi siten olla enintään 13 vuotta vankeutta.

15. A:n syyksi on lisäksi luettu kohdassa 8 raiskaus, johon on ollut sama vaikutin kuin edellä mainitussa törkeässä raiskauksessa. Tämäkin teko on tehty F:n vapauden ollessa syytekohdassa 7 todetuin tavoin riistettynä toiseen kertaan. Tekojen liittyessä sanotuin tavoin toisiinsa tällä teolla on entisestään lisätty F:n kärsimystä. Tätäkin tekoa on F:n kannalta pidettävä hyvin vahingollisena.

16. Rikoslain 20 luvun 1 §:n 1 momentin (563/1998) mukaan raiskauksesta tuomitaan vankeutta vähintään yksi ja enintään kuusi vuotta. Nykyisin voimassa olevan säännöksen (509/2014) rangaistusasteikko on sama. Korkein oikeus katsoo, että raiskauksen vahingollisuuteen ja sen vaikuttimiin sekä siitä ilmenevään A:n syyllisyyteen nähden yksittäisenä rikoksena teosta tulisi tuomita 3 vuotta vankeutta.

17. A:n syyksi luetut törkeä raiskaus, raiskaus sekä kaksi vapaudenriistoa liittyvät samaa F:n mainittua rankaisemista koskevaan A:n ja B:n yhteiseen suunnitelmaan. Korkein oikeus katsoo, että tällainen rikosten keskinäinen yhteys on otettava huomioon rangaistusta korottavana seikkana. Tähän nähden ja huomioon ottaen A:n syyksi luettujen rikosten lukuisuus ja se, että myös vapaudenriistot ja raiskaus ovat vakavia ja vahingollisia rikoksia Korkein oikeus katsoo, että A:n syyksi luetusta törkeästä raiskauksesta tulevaan ankarimpaan rangaistukseen 5 vuoteen 6 kuukauteen vankeutta on hänen syykseen luetuista muista rikoksista lisättävä 1 vuosi 6 kuukautta vankeutta. Kun täytäntöönpantavaksi määrätystä jäännösrangaistuksesta täytäntöönpantava rangaistus on hovioikeuden toteamin tavoin yksi vuosi, Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen yhteinen vankeusrangaistus A:n osalta on 8 vuotta vankeutta.

B

18. Myös B:n osalta ankarimmin rangaistava rikos on hänen syykseen kohdassa 6 luettu törkeä raiskaus. Edellä todetuin tavoin rikos on ollut F:n kannalta hyvin vahingollinen. Teon vaikuttimet ja sen nöyryyttävä toteuttamistapa osoittavat mainituin tavoin myös B:ssä erityisen suurta syyllisyyttä.

19. Korkein oikeus toteaa, että syyksilukemisen perusteella A on ollut tekokokonaisuudessa ja myös kysymyksessä olevassa törkeässä raiskauksessa määräävässä asemassa. B:n osuus kokonaisuudessa on ollut kuitenkin välttämätön, koska hän on entuudestaan tuntenut F:n ja saanut tämän houkuteltua kerhohuoneistoon. B on myös osallistunut yhteisen suunnitelman toteuttamiseen. Korkein oikeus katsoo, ettei B:n syyllisyyttä törkeään raiskaukseen ole A:n määräävästä asemasta huolimatta pidettävä A:ta vähäisempänä. Näin ollen Korkein oikeus katsoo samoilla perustein kuin A:n osalta, että oikeudenmukainen rangaistus törkeästä raiskauksesta olisi myös B:lle 5 vuotta 6 kuukautta vankeutta.

20. B:n syyksi on lisäksi luettu avunanto A:n syyksi kohdassa 8 luettuun raiskaukseen sekä kohdissa 4 ja 7 kaksi F:ään kohdistunutta vapaudenriistoa. Vastaavin tavoin kuin edellä A:n osalta on todettu rikosten keskinäistä yhteyttä on tässä tapauksessa pidettävä yhteistä rangaistusta korottavana seikkana. Huomioon ottaen sen, että B:n syyksi luetut muutkin kuin ankarimmin rangaistava rikos ovat vakavia sekä sanottu rikosten keskinäinen yhteys ja niiden lukumäärä Korkein oikeus katsoo, että B:n osalta muista rikoksista on ankarimmin rangaistavan rikoksen rangaistukseen lisättävä vuosi vankeutta.

21. Hovioikeuden toteamin tavoin täytäntöönpantavaksi määrätystä jäännösrangaistuksesta täytäntöönpantava rangaistus on 1 vuosi 2 kuukautta vankeutta. Näin ollen B:n osalta oikeudenmukainen yhteinen vankeusrangaistus on 7 vuotta 8 kuukautta vankeutta.

C

22. C:n rikoksista ankarimmin rangaistava on hänen syykseen kohdassa 9 luettu avunanto A:n syyksi kohdassa 8 luettuun raiskaukseen. C:n osuus rikoksen toteuttamisessa on ollut välttämätön, koska hän on F:n luottamusta hyväksikäyttäen saanut tämän lähtemään taksin kyytiin, josta F:n vapaus on voitu uudelleen riistää raiskauksen suorittamiseksi. Huomioon ottaen edellä todetun kaikkien F:ään kohdistuneiden rikosten vaikuttimena olleen seikan Korkein oikeus katsoo, että tästä rikoksesta C:lle tuleva oikeudenmukainen rangaistus olisi 1 vuosi 6 kuukautta vankeutta.

23. C:n syyksi on muutoin luettu kohdassa 5 avunanto vapaudenriistoon ja kohdassa 7 vapaudenriisto, jotka ovat edellä todetuin tavoin yhteydessä keskenään. Korkein oikeus katsoo, että näiden osalta rangaistukseen on lisättävä 6 kuukautta vankeutta. Siten oikeudenmukainen yhteinen vankeusrangaistus C:n syyksi luetuista teoista on 2 vuotta vankeutta.

D

24. D:n syyksi on luettu kohdassa 7 vapaudenriisto ja kohdassa 10 avunanto raiskaukseen. Näistä rikoksista ankarammin rangaistava on avunanto raiskaukseen. Rikokset ovat kuitenkin tiiviissä keskinäisessä yhteydessä toisiinsa.

25. D on tuomittu rikoksista yhteiseen 1 vuoden 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohessa 60 tunnin yhdyskuntapalveluun. Korkein oikeus katsoo hovioikeuden toteamin perustein, että tuomittua rangaistusta on pidettävä oikeudenmukaisena seurauksena D:n rikoksista. Siten hänen osaltaan rangaistusta ei ole syytä korottaa tai koventaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:lle, C:lle ja B:lle tuomittuja rangaistuksia korotetaan. Hovioikeuden D:lle tuomitsemaa rangaistusta ei muuteta.

A tuomitaan hovioikeuden häneen syykseen lukemista rattijuopumuksesta, vaarallisen esineen hallussapidosta, ampuma-aserikoksesta, vapaudenriistosta, törkeästä raiskauksesta, vapaudenriistosta ja raiskauksesta sekä kokonaan täytäntöönpantavaksi määrätystä 3 vuoden jäännösrangaistuksesta yhteiseen 8 vuoden vankeusrangaistukseen.

B tuomitaan hovioikeuden häneen syykseen lukemista vapaudenriistosta, törkeästä raiskauksesta, vapaudenriistosta ja avunannosta raiskaukseen sekä kokonaan täytäntöönpantavaksi määrätystä 3 vuoden 6 kuukauden jäännösrangaistuksesta yhteiseen 7 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.

C tuomitaan hovioikeuden häneen syykseen lukemista avunannosta vapaudenriistoon, vapaudenriistosta ja avunannosta raiskaukseen yhteiseen 2 vuoden vankeusrangaistukseen.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Pasi Aarnio, Hannu Rajalahti, Pekka Koponen ja Mika Huovila. Esittelijä Caritha Aspelin.